sunnuntai, 22. tammikuuta 2012
Viime vuoden pari viimeistä
Tietoteknisten ongelmien vuoksi pääsen vasta nyt päivittämään viime vuoden viimeiset parit tänne. Uusiakin sukkia on ehtinyt jo tänä vuonna valmistua, mutta arkistoidaan nämä viime vuoden sukat ensin. Toisaalta, kun tietokone on ollut telakalla, niin iltaisin on ollut enemmän aikaa heilutella puikkoja.
Ylempi pari on kokoa 42/43 ja neulottu Opalista. Tein sukkiin hieman pidemmät varret ja varmistaakseni langan riittävyyden molempiin sukkiin, piti ottaa vähän mustaa lankaa ruskeakirjavan Opalin kaveriksi.
Alempi pari on kokoa 38/39. Sukat on neulottu varpaista ylöspäin jälkeenpäin tehdyllä kantapäällä. Lankoina on valkoinen Austermann ja kirjava Opal.
Ja nyt siirryn sukkapuikkojen ja lankakerän kanssa olohuoneen sohvalle jännittämään presidentinvaalien tulosta.
perjantai, 23. joulukuuta 2011
Joulutunnelmissa
Tänä vuonna sukkia on valmistunut tasaista tahtia. Vuoden alussa ajattelin, että jos vaikka saisi kutaistua sukat per viikko. Tavoite on tullut saavutettua, vaikka mukaan on mahtunut myös viikkoja, jolloin en ole ollut yhteistyössä sukkapuikkojeni kanssa. Suurin osa sukista on kääritty joululahjapaperiin.
Tämä pari löytyy tyttären opettajan lahjapaketista. Kuvauksessa rekvisiittana käytetty omena on tyttäreni koulussa huovuttama.
Raidalliset sukat on neulottu varpaista alkaen. Vaihteeksi oli mukava lähestyä aihetta siitä suunnasta. Kantapää on tehty lyhennetyin kerroksin. Lankoina näissä kaikissa sukissa on enemmän ja vähemmän Opalin lankoja.
Kurkistamalla sen huomaa...Joulu on jo ihan ovella. Avataan ovi joulunrauhalle. Tunnelmallista Joulua!
tiistai, 6. joulukuuta 2011
Itsenäisyyspäivä
Tyttäreni kävi tänään illan pimetessä ottamassa ulkona kuvan kynttilälyhdyistämme. Valokuvan kellonaika kulkee jälkijunassa. Tämän tunnelmapalan myötä haluan toivottaa kaikille: Hyvää Itsenäisyyspäivää!
tiistai, 29. marraskuuta 2011
Syntymä ja kuolema
Helsingin Keskuspuistossa on vaikuttava veistos syntymän ihmeestä.
Muistoissamme elämäänsä jatkaa myös rakas kanimme.
lauantai, 19. marraskuuta 2011
Neljä kuudesta
Muutama viikko sitten sain sukkatilauksen. Tilaus piti sisällään kuusi paria sukkia. Yhdet kokoa 36/37, kahdet kokoa 38/39, kahdet 42/43 ja yhdet 44/45. Kysyin tilaajalta myös suuntaa antavaa väritoivetta sukille ja pengottuani lankavarastoni läpi, sain ensimmäisen parin puikoille.
Tämä ensimmäinen pari, jota kissamme mannekeeraa, on neulottu Austermannin Stepistä. Koko 44/45.
Nämä seuraavat sukat ovat kokoa 42/43. Ylempi pari on Opalin lankaa ja alemmat ovat Lana Grossaa.
Tämä viimeinen pari on kokoa 38/39 ja lanka on Opalia. Kahdet muut tilatut sukat löytyivät valmiina sukkalaatikostani.
Huomenna käyn luovuttamassa tilauksen. Toivottavasti valmiit sukat miellyttävät saajiaan ja sopivat koipiin kuin hansikkaat.
sunnuntai, 13. marraskuuta 2011
Isän juhlapäivä
Tänään onnittelemme isiä. Tytär askarteli koulussa kuvan isästä lahjaksi. Minusta tämä on upea...ja ennen kaikkea aivan näköinen. Tällä kertaa julkaisen siis rohkeasti kuvan lapseni isästä ja ihan kysymättä lupaa kohteelta itseltään.
Onnea isät!
sunnuntai, 30. lokakuuta 2011
Lokakuun Sukkia
Parin viime viikon aikana on valmistunut muutamat sukat Opalin langoista. Saatenkaarisukat menivät tyttären luokkakaverille kiitokseksi hänen järjestämistään Halloween-juhlista. Ruskeat ja sinivioletit sukat menevät joululahjalaatikkoon odottamaan paketointia.
Seuraavaksi ohjelmassani on muutaman tilaussukkaparin neulomista.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)



















