lauantai 27. elokuuta 2011

Turkoosia ja raidallista



Lähipiirissäni on ihminen, jonka silmää epäilen turkoosin värin miellyttävän. Olen luvannut pitää tämän ihmisen sukissa, joten siinä oli syytä riittämiin pistää Dropsin turkoosi Fabel puikoille ja kutaista sukat kokoa 36/37 2.5 mm puikoilla.

Turkoosia lankaa jäi sukista pienet keräset jäljelle. Kaveriksi löytyi musta Fabel. Ja lopputuloksena raidalliset sukat kokoa 34/35. Nämä sukat sujahtavat tyttäreni ystävän syntymäpäivälahjapakettiin huomenna.


lauantai 20. elokuuta 2011

Lahjasukat



Heinäkuu oli täynnä työtä. Vapaata aikaa ei suuremmin ollut. Mutta sellaisia ovat meidän heinäkuumme. Siihen on totuttu. Vaikka on ollut kiirettä, en ole heittänyt kutimiani nurkkaan. Kiireen tasapainottaminen sukankutimilla on ollut aina tehokasta.

Kummitätini mies juhlii synttäreitään elokuun alussa. Useampana vuonna olen neulonut hänelle lahjaksi sukat. Tänä vuonna tein kahdet. Tänä vuonna oli vähän isommat synttärit.

Ylemmissä sukissa on lankana Opalin Surprise ja alemmissa sukissa Olé Katia Tribu. Kummatkin sukat on neulottu 2.5 mm puikoilla. Tein itselleni tilaston lähipiirini jalkaterien pituuksista, jotta pystyisin paremmin tekemään oikean kokoisia sukkia.

Sain syntymäpäivälahjaksi uuden kameran, jonka käyttöä olen nyt harjoitellut. Olen jopa tutustunut ohjekirjaan. Nämä kuvat taitavat olla ihan ensimmäisiä joita otin uudella kamerallani...joten...harjoitus jatkukoon.