lauantai 23. toukokuuta 2009

Sukka ja Palmun Jukka



Viime aikoina työt ovat haitanneet harrastuksia. Olen pyöritellyt koukkua ja puikkoja käsissäni ja aloitellut yhtä ja toista, mutta varsin mikään ei ole jalostunut eteenpäin. Leipätyökin on ottanut vuorokauden tuntimäärästä leijonanosan ja jossain välissä on pitänyt nukkuakin.
Nämä perussukat olen neulonut ylhäältä alas Dropsin Fabelista. Joulutonttu pistää ne sitten joskus tulevaisuudessa pakettiin.
En todellakaan ole mikään viherpeukalo. Puutarha rehottaa luonnontilassa ja kukkaseni ovat onnellisia, jos saavat joskus vesitilkan. Olen äärimmäisyyden ihminen. Joko harrastan vesiviljelyä kaktusfarmillani tai sitten kodinonnen kastelukertojen välin ajan voi mitata kalenterilla. Mutta joskus näköjään hoitomenetelmäni näyttävät toimivan, sillä Palmun Jukka on puhjennut kukkaan.

keskiviikko 20. toukokuuta 2009

Tähdet, tähdet...



Tämän liinan virkkasin lahjaksi Novitan valkoisesta virkkauslangasta. Ohje löytyi jokunen vuosi sitten ilmestyneestä Suuresta Käsityölehdestä.

lauantai 16. toukokuuta 2009

Tuoksuu kesältä



Päivällä aurinko paistoi. Lämpömittarin lukema ei meillä kuitenkaan kiivennyt kuin vähän yli kymmeneen asteeseen. Voikukat kukkivat iloisen keltaisina ja ruoho on vihreää, koivuissa on pienet lehdet. Kesä koputtaa jo ovea.

Tämän tuoksupussin olen virkannut Novitan Kotiväki - langasta. Ohje on minulla kopioituna paperille, Viivin tuoksupussi. Olen ottanut ohjeen itselleni talteen aikoina, jolloin internetistä tulostaminen oli mahdotonta. Sen sijaan annoin äidilleni kirjastosta lainattuja lehtiä ja kirjoja, joita hän sitten kopioi minulle työpaikallaan. Kopiokone oli kuin taivaanlahja.

sunnuntai 10. toukokuuta 2009

Onnea Äidille!









Kevätkissan runo


Tuolla on portti ja portin vieressä istuu kissa Mortti.

Hän unelmista unelmoi, joskus ne toteutua voi.

Näin sanoi kissa tää: "En pilviä nää".

Mutta Äitienpäivä nyt on ja riemu vallaton!

Iloista Äitienpäivää!

keskiviikko 6. toukokuuta 2009

tiistai 5. toukokuuta 2009

Jotain omaa, jotain lainattua - Something Under Construction


Joku aika sitten posti toi minulle Wendy D. Johnsonin kirjan: Socks from the Toe Up. Parit sukat olen neulonut nokasta alkaen tiimalasikantapäällä, mutta haaveenani on oppia tekemään myös ranskalainen kantapää. Tuo haave ei ole jättänyt minua rauhaan. Olen ahkerasti vieraillut erilaisilla sivuilla tutkimassa erilaisia tekniikoita sekä selannut oman käsityökirjastoni opuksia aiheesta. Minun piti löytää myös mielenkiintoinen mallineule sukkaan. Wendy D. Johnsonin (Wendy knits -blogin) ja Hepsin (Hepsin höpsötyksiä -blogin) innoittamana olen päättänyt yrittää...

Last week I got my copy of Socks from the Toe Up by Wendy D. Johnson. Inspired by that I decided to make my long-time dream come true. I started to knit socks from toe up and I only had a vision about them. We are living some interesting times...

perjantai 1. toukokuuta 2009

Ruusu joka vuodesta...


Liina on virkattu 6-säikeisestä kalalangasta Maire Uotilan suunnitteleman mallin mukaan.