maanantai 26. syyskuuta 2011

Lomasukat jälkeenpäin


Ajattelin, että lomalla minulla on aikaa perehtyä johonkin uuteen. On aikaa purkaa ja harjoitella. Niinpä tulostin mukaani matkaevääksi kirjalliset ohjeet jälkeenpäin tehdystä kantapäästä.

Sukat on neulottu 2.5 mm puikoilla Grundl Wollen harmaasta sukkalangasta sekä Austermann Stepistä ja Opalin Löwenherzista. Sukat ovat kokoa 42/43. Vaiheessa, jossa sukasta puuttui kanta, en voinut välttyä siltä, että mieleeni muistui taannoisesta lastenohjelmasta muuan Terho-lapanen.




Projekti oli mielenkiintoinen. Olen pitkään tehnyt sukkiini ranskalaisen kannan, mutta tässä jälkeenpäin tehdyssä on puolensa. Kanta istuu koipeen mielestäni hyvin. Kai se niin on, että vaihtelu virkistää.

1 kommentti:

H-K kirjoitti...

Hienon näköiset! Kirjava kantapää on aika kivan näköinen. Tosiaan lomalla aivotkin pelaavat paremmin ja voi kokeilla uuttakin.