lauantai 21. maaliskuuta 2009

Kissanpolkka

Luvassa nyt ja vastaisuudessa kuvia Dropsin Fabelista neulotuista perussukista. Pahemmanlaatuisen sulovilenismin seurauksena olen hamsteroinut kasan kyseistä lankaa koppaani ja niistä on tuleva sukkia joulupukinkonttiin.

Joku aika sitten tilasin Cat Bordhin kirjan Socks Soar on Two Circular Needles. Nämä sukat on neulottu kahdella pyöröpuikolla. En ihastunut ihan vielä menetelmään. Vaihtelu kuitenkin virkistää.

Samalla kerralla tilasin myös Cat Bordhin toisen kirjan New Pathways for Sock Knitters, jossa sukkaa lähestytään uusin tavoin. Johtuen melko aikaa vievästä leipätyöstäni ja vähistä yöunistani avaruudellinen hahmottamiseni ei ole riittänyt tuon teoksen oppien toteuttamiseen, kirjaa olen kyllä selannut jo muutaman kerran.

Neulontarintamalla suurin lähivuosien tavoitteeni lienee kirjoneulesormikkaitten aikaansaaminen. Tällä hetkellä pitsinvirkkauskin jaksaa kiinnostaa, joten sykähdyttävien mallien löytymisen välillä olen puikottanut sukkia. Pari valmista liinaa odottaa jälkikäsittelyä.
















1 kommentti:

seijastiina kirjoitti...

Miten suloinen kisu.
Ne näyttää niin viattomilta nukkuessaan kuin lapset :)