keskiviikko 24. helmikuuta 2010

Peruskurssi



Malli: Suuri Käsityölehti: Peruskurssi sormikkaiden neulojille
Lanka: Gjestal Maija, luumu ja valkoinen
Puikot: KnitPro 2.75 mm


Viime kesänä löysin vanhasta lehdestä sormikkaiden peruskurssin. Lehdessä oli neuvottu perusteellisesti kuinka sormikkaat neulotaan. Minusta kirjoneulesormikkaat ovat käsitöiden aatelia, jotain sellaista, jota haluaisin itsekin tehdä. Oli siis selvää, että otin osaa kurssille. Ohjeessa sormikkaat oli neulottu Novitan Woolista, mutta minä kaivoin lankavarastostani pari kerää Gjestalin Maijaa ja pistin puikot suihkimaan. Tein toisen sormikkaan valmiiksi ja toisesta varren. Laitoin keskeneräisen työn koriini, kunnes viime viikonvaihteessa kaivoin sen taas esille ja tein sormikkaat valmiiksi. Lukuisten lankojen päättelystä huolimatta taidan jossain vaiheessa vielä palata tähän puuhaan.





3 kommenttia:

Pitsisukka kirjoitti...

Sormikkaat ovat hienot, itse tein ensimmäiseni toista vuotta sitten anopilleni joululahjaksi ja haukkasin heti eka kerralla ehkä liian suuren palan ja tuskailin mustavalkoisen kirjoneuleen kanssa. Mutta sen jälkeen olen neulonut jo useamman parin, totesin sormikkaiden neulomisen olevan mukavaa puuhaa, jäin jotenkin koukkuun siihen.
Myös aiemmassa kirjoituksessa olevat lapaset ovat upeat!

Riikka kirjoitti...

No tässä on useampi haaste samassa! Itse oon tehnyt vaan yhdet kämmenekkäät ja niissäkin alko tuntua jo tuo tynkäsormien teko paahtavasta! Ja se lankojen päättely..! =)

H-K kirjoitti...

Nätit! Näiden tekeminen on minulla vielä kokeilematta, mutta ehkä jonain päivänä :)