lauantai 10. marraskuuta 2012

Syysloma

Pienen tauon arkiseen ahertamiseen toi viikon loma Espanjassa. Koska varsinainen turismin kulta-aika oli tältä vuodelta jo ohi, oli paikka rauhallinen ja siisti. Se sopi meille oikein hyvin.
Muutamana päivänä satoi vettä, mutta muutoin oli oikein miellyttävää. Lämpötilat olivat kahdenkymmenen asteen tienoolla. Paikalliset ja britit olivat sitä mieltä, että ulkona liikkumiseen vaadittiin toisinaan jopa tuulipuku, mutta me pärjäsimme oikein hyvin teepaidoissa ja capreissa.

Perinteiseen tapaan luin viikon aikana viisi dekkaria, sukkapuikot olivat matkalaukussa mukana...kaiken varalta. Lepäilyn lisäksi vierailimme paikallisessa lintupuistossa, jonne pääsi köysirataa pitkin. Maisemat olivat upeat.

2 kommenttia:

muru kirjoitti...

Ehditkö yhtään neuloa vai kävivätkö puikot muuten vaan ulkomailla? ;D

Maisi kirjoitti...

Mukava, että kävit vierailulla täällä. Pitihän niille sukkapuikoillekin suoda pieni loma etelän lämmössä ja näyttää maailmaa :).