maanantai 24. joulukuuta 2012

Joulun Tunnelmaa

Nämä sukat valmistuivat eilen illalla. Niitten olisi pitänyt olla valmiina jo muutama tunti aiemmin, sillä ne oli tilattu pienelle tytölle joululahjaksi. Nyt ne taitavat päästä syntymäpäivälahjapakettiin. Sukankutojatontulla oli loppuviikosta niin kiire, ettei ehtinyt puikkoja heilutella tarpeeksi tiuhaa tahtia.

Sukissa on Opalin sademetsäsarjan lankaa, taitaa olla Isabella die Meeresbiologinia ja valkoista Austermannin Step Classicia. Koko on 24/25, puikot 2.5mm. Pieniin sukkiin saa hyvin hyödynnettyä pieniä lankanöttösiä.

Minulla on edessä vielä pieniä joulujärjestelyjä ja sitten hiljennymme viettämään perheen kanssa joulua. Alla olevan kuvan tontuista korkeamman on tehnyt isäni vuonna 1958 ja matalamman tontun tyttäreni joskus 2000-luvun alkupuolella.

Rauhallista ja Tunnelmallista Joulua kaikille!


1 kommentti:

muru kirjoitti...

Hyvää ja Rauhallista Joulua!