sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Sukkakasa

Vaikka sukkaintoni on ollut hieman kadoksissa, olen saanut muutamat parit valmiiksi. Minulla on laatikko, jonne varastoin valmistuneet sukat, sikäli mikäli  ne eivät ole menossa heti käyttöön. Kuten tavallista, olin varastoinut useammat parit päättelemättä lankoja. Eilen illalla ajattelin sitten ryhdistäytyä ja kaivoin neulan esille ja päättelin muutamat langat. Aamupäivällä oli sen verran valoa ulkona, että sain kuvattua sukat. Ja vasta ladatessani kuvia tänne huomasin, että yksi pari jäi vielä laatikkoon odottamaan vuoroaan. No, seuraavalla kerralla sitten.


Nämä ylimmät sukat on neulottu mustasta Austermannin Step Classicista ja jostakin OnLinen sukkalangasta. Sukat ovat kokoa 44/45. Alemmat sukat ovat kokoa 36/37 ja 24/25. Lanka on Opalin sademetsän Samba Sisters, pienemmissä sukissa mausteena myös tummansininen Austermannin Step Classic.


1 kommentti:

muru kirjoitti...

Kaikki olivat kauniita, mutta ne sirot 44/45 sukat olivat ylitse muiden. Vai on sullakin tapana päätellä monet sukat kerralla... Ei ymmärrä - samalla vaivalla ne päättelee hetikin ;D